Pidetään peukkua

Urheilu-urani aikana en ole ollut loukkaantuneena ennen tätä. Tai ainahan jotain pientä vaivaa ollut, mutta loukkaantuneena siten että olisin joutunut jättämään matseja väliin. Nyt niitä sitten on jäänyt väliin senkin edestä. 

Olen aina pyrkinyt minimoimaan loukkaantumiset siten että pitänyt huolta verryttelyistä ja lihashuollosta, koska en vaan ole tahtonut missata pelejä. Myös oma lihaskunto varmaan ollut riittävällä tasolla minimoimaan vaivat. Toki jalkapohjien ja pohkeiden kanssa aikoinaan jotain harmia oli, mutta siihen vaivaan oman mausteensa antoi Kuopio-hallin kivikova betonilattia ja sen päällä vietetyt tunnit. Nyt sitten sain turhimman loukkaantumisen ikinä: vääntynyt peukalo.

Harmiton tilanne ja paljon huonoa tuuria

Loukkaannuin joulukuun alussa Jyväskylässä ottelussa Happeeta vastaan. Toisessa erässä oli tilanne jossa olin vastaanottamassa syöttöä jolloin samaan aikaan vastustaja tuli iholle. Minä olin menossa ylös hyökkäämään, mutta peukaloni meni eri suuntaan. Ilmeisesti peukaloni osui johonkin kohtaan vastustajassa ja pääsi vääntymään. Tajusin että jotain kyllä nyt tapahtui, mutta en uskonut sen olevan mitään vakavaa. Pelasin matsin normaalisti loppuun, toki sitä peukaloa vähän teippailtiin kun se sen verran aralta tuntui. 

Näin se tapahtui. Harmiton tilanne johti pitkään huiliin. Video: Ruutu+

Viikko kului loukkaantumisesta eikä paranemisen merkkejä näkynyt. En tietenkään ollut paljoa peukaloa lepuuttanut, vaan olin treenannut ja pelannut normaalisti. Päätin mennä tutkimaan asian. Menin tutkimuksiin paikalliseen Pohjola Sairaalaan, jossa asiat etenivät nopeasti. Näppärä laitos. Samana päivänä pääsin magneettikuviin ja samana päivänä sain käteeni ”lastan” sekä diagnoosin: ”peukalo rad collat traumaattinen repeämä”. Tutkimuksen suoritti ensin paikalla ollut ortopedi, mutta muutaman päivän kuluttua käsikirurgi varmisti hoidon kulun puhelimitse ja antoi peukalolleni vaihtoehdot: leikkaukseen tai lastaan.

Käsikirurgi suositteli leikkausta, mutta valitsin lastahoidon. Hän kertoi molemmilla tavoilla sormen todennäköisesti tulevan kuntoon, mutta leikkauksella saatettaisiin saada tiukempi lopputulos. Olin saanut lastan jo ensimmäisellä käynnilläni ja se tuntui siihen tilanteeseen oikealta vaihtoehdolta. Myös lasta tuntui huomattavasti helpommalta vaihtoehdolta, sillä riitti kun jatkoi lastan pitämistä ja tuli kuukauden päästä näyttämään miten lastahoito oli tepsinyt. Myös on myönnettävä että silloin en ollut henkisesti valmis leikkauspöydälle. Syksy oli ollut raskas ja kiireinen, samoin joulu alkoi painamaan päälle. Tuolloin elettiin siis joulukuun puolta väliä. Myös loukkaantuminen tuntui varsin isolta kolaukselta. Ensimmäinen lääkärini oli antanut luvan pelata, mutta käsikirurgi selvensi tilanteen vakavuuden eikä kentälle ollutkaan mitään asiaa. Se tuli vähän puskista. Olin todellakin loukkaantunut ja nyt ei ollut asiaa kentälle.

Sain paljon palautetta valinnastani olla menemättä leikkaukseen. Kuitenkin päätin että minä valitsen ja minä valinnastani myös kärsinkin, mikäli siitä kärsittävää tulee. Toki ymmärrän muidenkin huolen asian suhteen. Kyseessä oli kuitenkin oikean käden peukalo, jota varmasti tulen tarvitsemaan myös peliurani jälkeenkin.

Katsomossa ”lasta”/tuki kädessä.

Treenaaminen loukkaantuneena

Väitän että en ole lähes kahteenkymmeneen vuoteen ollut näin pitkään ilman että pitäisin mailaa kädessä. Lastahoitoa lääkäri määräsi 4viikkoa, jolloin ei ollut asiaa mailan kanssa telmuta. Kuitenkin pitää olla kiitollinen siitä että pystyi kaikkea muuta treenaamaan. Pelaamistani minua ei estänyt kuin peukalo, joten oheisharjoittelua pystyi tekemään hyvin.

Tein meidän fysiikkavalmentajamme tuella itselleni suuntaviivoja loukkaantumisen aikaiseen harjoitteluun. Kauden aikana olin tehnyt huomion, että peruskestävyyteni ei ollut enää niin hyvällä tasolla mitä halusin. Palautumiskykyni otteluruuhkissa ei ollut riittävä, samoin jaksaminen kentällä ja harjoituksissa ei niin hyvä mitä olisin halunnut. Olin isossa kuvassa viime kausien aikana pyrkinyt kehittämään nopeusominaisuuksiani, jolloin kestävyysominaisuudet olivat vähän jääneet enemmän taka-alalle. Pelatessa huomasin ajoittain tilan ja ajan loppuvan, käsien jähmettyvän ja pelisilmän puuttuvan silloin kun tempo alkaa nousemaan ja sykkeet tuntuvat olevan katossa. Yksinkertaisesti pitää olla riittävän hyvässä kunnossa että pystyy olemaan riittävän taitava. Myös tuntui siltä että kun syksyn harjoittelumme oli kokoajan varsin kovatempoista, niin olikohan hermostoni silloin liian kovalla kuormituksella kun pelaaminen tuntui ajoittain niin vaikealta. Kuitenkin salibandy on taito-omaisuuksia vaativa laji ja olen pitänyt itseäni perustaitavana pelaajana.

Isoiksi teemoiksi loukkaantumisen aikaiselle treenaamiselle otin peruskestävyyden kehittämisen, sekä kimmoisuus- ja nopeusominaisuuksien kaivamisen takaisin. Toki näiden kahden harjoittaminen ei välttämättä ole optimaalista yhtäaikaa, mutta koen saaneeni harjoittelusta hyvin irti. Lisäsin peruskestävyysharjoittelua pitkien matalammalla sykkeellä tehtävien harjoituksien muodossa. Toimistotyössä en saa arkiliikuntaa niin paljon, niin koen että tarvitsen pk-harjoittelua siksi ehkä enemmän. Kaivoin myös vanhoja hyviä nopeus- ja kimmoisuusharjoitteita harjoitusohjelmaani mukaan. Näillä olin saanut aiemmin hyviä tuloksia liikkumiseeni kentällä.

On katsomon puolella ollut välillä ihan kivaakin. Kuva: Jari Turunen

Kohti kaukaloa

Sain lastan pois viime viikolla. Lääkäri määräsi neljä viikkoa kuntoutusta ja käden käyttämistä arjessa. Myös mailaan saa jo koskea, mutta kontaktilajeista pidettävä taukoa neljä viikkoa. Sormi tuntuu vielä vähän jumiselta ja kipeältä, mikä pitäisi olla varsin normaalia noin pitkän tauon jälkeen. Myös lääkäri tutki sormen ja sanoi sen ehkä olevan vähän löysempi kuin kunnossa oleva peukaloni. Itse en kyllä huomannut juurikaan eroa. 

Vaikka toisaalta on kovasti kaivannut pelaamista, niin toisaalta on ollut helpottavaa huilata. Oravanpyörästä on päässyt hetkeksi hyppäämään pois ja saanut treenata paremmin omien aikataulujen mukaan, vaikka eihän sitä täysin malta hallilta pysyä poissa. Myös pelaamattomuus on antanut perspektiiviä. En ole koskaan päässyt katsomaan katsomoon Welhojen liigapelejä, enkä ole koskaan päässyt toimimaan toimihenkilönä vaihtopenkin takaana tällä tasolla. Toimihenkilönä vaihtopenkillä pelin näkee myös aivan eritavalla, kun peliä ei seuraa niin sokeasti kentällä tapahtuvien tunteiden ohjaamana. 

Toivotaan että seuraavat kolme viikkoa peukaloiden pyörittelyä riittää ja olen silloin valmis palaamaan kaukaloon. Turha liikaa murehtia, tätä se urheilu välillä on.